|
Suomalainen Eine Al-Sadoon eli perheineen bagdadilaista arkea, kun sota syttyi Irakissa vuonna 1991. Päiväkirjamuotoon kirjoitettu kirja kertoo irakilaisten elämässä sodan jaloissa talouspakotteiden vaikeuttaessa jokapäiväistä elämää. Arkiaskareet, ruuan ja veden hankinta ja pyykinpesukin alkaa olla hankalaa ja vaarallista pommitusten ja muitten sodan kauhujen keskellä. Irakilaiset kysyvätkin, milloin Jumala on mennyt amerikkalaisten puolelle eikä enää ole Abrabamin Jumala, jonka jälkeläisiä he ovat. Öljypalojen pimentämät päivät ja väestönsuojien ja ostoskatujen pommitukset saavat epäilemään täsmä-aseita, joitten ei pitänyt vahingoittaa siviilejä. Kehitysvammaiset kanat takapihalla herättävät epäilykset vielä pahemmista aseista. Päiväkirjassa mainitaan usein kirjeet Suomeen, jossa pyydetään perheelle vaatteita,lääkkeitä ja muita tarvikkeita, joita ei ole mahdollista hankkia Irakista. Suomen sukulaiset kuvataankin ymmärtäväisiksi lähimmäisiksi ja paketit tulevat avuksi Kirjan kevennyksenä on muutama huomautus uutisoinnista, esimerkiksi luetaan lehdestä, että presidentti Bush on sanonut olevansa irakilaisten ystävä. Luoja varjelkoon, miten olisi käynyt, jos hän olisi ollut vihollinen. Ja kun kirjan päähenkilö pyytää miestään tulkkaamaan uutisia, tämä kertoo että aamu-uutisissa ei ole mitään ja päivällä samaa kun aamullakin. Eine Al-Sadoon tulee lapsineen Suomeen olojen vielä huononnuttua, mutta palaa takaisin miehensä luo kahdeksan vuoden kuluttua. Kirjan kantavana voimana onkin vähäeleinen suuri rakkaustarina, joka ei sammu vuosien jäissä olemisestakaan. Kirjan lopussa aviopari asuu taas tuhansien kilometrien päässä toisistaan sähköposti yhteytenään. Kirja on ruohonjuuritason kuvaus Irakin sodista, naisen asemasta arki-Irakissa ja siitä miten ihmiset elävät oloissa, joihin he ovat syyttömiä eivätkä voi vaikuttaa. Eeva Siekkinen |